Vitsiniekka.com vitsit, vitsejä, huumoria          Ylpeinä

Isät ylpeinä pojistaan

Neljä kaverusta kertovat juttuja baarissa. Yksi kavereista lähtee vessaan ja loput kolme jäävät pöytään.

Yksi kavereista kertoo pojastaan: "Pelkäsin, että pojastani tulee luuseri, koska hän aloitti autonpesijänä paikallisessa autoliikkeessä. Hänestä kuitenkin tehtiin vähän ajan kuluttua myyjä, ja hän on jo myynyt niin paljon, että osti koko liikkeen. Itse asiassa hänellä menee niin hyvin, että hän antoi juuri parhaalle ystävälleen uuden Volvon syntymäpäivälahjaksi."

Toinen kaveri jatkaa: "Minäkin olin huolissani pojastani, koska hän aloitti haravoimalla lehtiä paikallisessa kiinteistöfirmassa, mutta hänestäkin tehtiin pian myyjä ja ajan mittaan hän myös osti koko firman. Itse asiassa hänellä menee niin hyvin, että hän antoi juuri parhaalle ystävälleen uuden talon syntymäpäivälahjaksi."

Kolmas tähän: "Minun poikani aloitti pesemällä lattioita pörssivälitysfirmassa, mutta hänestä tehtiin pian meklari, ja nyt hän omistaa sen firman. Itse asiassa hän antoi juuri parhaalle ystävälleen 10 miljoonan markan edestä osakkeita syntymäpäivälahjaksi."

Nejäs kaveri palaa vessasta ja muut selittävät hänelle, että he ovat kertoneen lapsistaan, jolloin neljäs kaveri sanoo: "No, häpeän myöntää, että minun poikani oikeasti on luuseri. Hän aloitti kampaajana, ja on yhä kampaaja 15 vuoden jälkeen. Itse asiassa kuulin juuri äskettäin, että hän on homo ja hänellä on useita poikaystäviä. Mutta toisaalta, kun katsoo asian valoisaa puolta: hänen poikaystävänsä ostivat hänelle juuri uuden Volvon, uuden talon ja 10 miljoonan markan edestä osakkeita syntymäpäivälahjaksi."







 A  B  C  D  E  F  G  H  I  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y    Ä  Ö

Google






PARHAAT LINKIT:


Tilaa lehti
Aku Ankka  Alibi  Anna  Apu  Apuristikot  Avotakka  Cosmopolitan  Demi  Eeva  Erä  ET-lehti  Gloria  Glorian Antiikki  Glorian Koti  Glorian ruoka&viini  GTi Magazine  Helpot Ristikot  Hymy  Hyvä Terveys  Kaksplus  Kauneus ja Terveys  Kippari  KMVET  Kotiliesi  Kotilääkäri  Koululainen  Kuukauden Sarjisekstra  Käytännön Maamies  Lemmikki  Leppis  Maku  Matkaopas  Meidän Perhe  Meidän Mökki  Meidän Talo  Me Naiset  Metsästys ja Kalastus  Nalle Puh  Moda  Parnasso  Pelit  Prinsessa  Prosessori  Rakennuslehti  Roope-setä  Seura  Soundi  Sport  Suomen Kuvalehti  Suosikki  Suuri Käsityölehti  Tiede  Tietokone  TM Rakennusmaailma  Tom & Jerry  Tuulilasi   Urheilulehti  V8-Magazine  Vauhdin Maailma  Vauva  Vene  Viherpiha  Villivarsa  Voi Hyvin  Lehtiesittelyjä  Hyvä tilitoimisto