Vahingonkorvaus
VahingonkorvausToivoisin, että voisitte ottaa kantaa, onko seuraava tapahtuma sellainen, että voisin vaatia vahingonkorvauksia Hgin Sokokselta menetetystä tyttöystävästä:Halusin taannoin ostaa syntymäpäivälahjan tyttöystävälleni. Koska kyseinen mimmi on tunnetusti herkästi kiivastuvaa sorttia ja lahjojen suhteen kranttu päätin yrittää kerrankin olla tahdikas ja käyttää harkintaa. Mietittyäni asiaa päätin ostaa vaaleat hansikkaat; romanttinen, muttei liian henkilököhtainen lahja. Tyttöystäväni pikkusisko lupautui lähtemään kanssani Sokokselle valitsemaan naisten käsineitä. Sisko osti samalla itselleen pikkupöksyt. Kassalla myyjä ilmeisesti sekoitti ostokset; pikkuhousut joutuivat tyttöystäväni pakettiin ja hansikkaat lähtivät siskon mukaan. Erhettä kuitenkaan silloin huomaamatta lähetin syntymäpäivälahjan tyttöystävälleni Turkuun ja kirjoitin korttiin: "Valitsin nämä, koska olen huomannut, ettei sinulla kovin usein ole niitä, kun menemme ulos iltaisin. Muistan myös, että kun kerran pitelin sinun vanhojasi, jotta olisit voinut paremmin maksaa taksikuskille, ne näyttivät jo aavistuksen verran kuluneilta. Olisin ostanut pitkät vetoketjulliset, mutta siskosi pitää lyhyitä, helpommin riisuttavia ja hän suositteli niitä ja näytti miten helppo ne on riisua , kun on kiire. Nämä ovat kyllä aran väriset, mutta myyjätär näytti minulle omansa, joita hän oli pitänyt jo kolme viikkoa, eivätkä ne olleet kovin pahasti likaantuneet. Hän sovitti vielä tätä sinun lahjaasi ja näytti oikein fiksulta. Myyjä kuitenkin varoitti, että kun työnnät sormesi niihin et saa käyttää voiteita, koska rasva saattaa tulla ikävästi pinnan läpi. Varo myöskin hankaamasta niitä mitään kovaa vastaa, koska ne ovat ohuet ja saattavat mennä kovasta hankauksesta puhki. Kunpa voisinkin olla paikalla sovittamassa niitä sinulle ensi kertaa, koska niin monet kädet saavat koskea niitä, ennenkuin tapaamme seuraavan kerran. Kun riisut ne, muista puhaltaa niihin kevyesti, sillä ne ovat varmastikin kosteat pitämisen jälkeen. Myyjä sanoi, että ne saattavat tuntua alussa vähän tiukoilta, muuta koon pitäisi kyllä olla oikea. Jos et kuitenkaan jaksa odottaa, että ne venyvät, voit pyytää isääsi tai veljeäsi työntämään kätensä varovasti niihin. Toivottavasti panet ne minua varten perjantai-illaksi. Hellästi sinua ajatellen PS. Viimeisintä muotia on pitää niitä hieman alaskäännettyinä, niin että vähän karvaa näkyy sisältä." Että semmosta. |
|
|||
PARHAAT LINKIT: Tilaa lehti Aku Ankka Alibi Anna Apu Apuristikot Avotakka Cosmopolitan Demi Eeva Erä ET-lehti Gloria Glorian Antiikki Glorian Koti Glorian ruoka&viini GTi Magazine Helpot Ristikot Hymy Hyvä Terveys Kaksplus Kauneus ja Terveys Kippari KMVET Kotiliesi Kotilääkäri Koululainen Kuukauden Sarjisekstra Käytännön Maamies Lemmikki Leppis Maku Matkaopas Meidän Perhe Meidän Mökki Meidän Talo Me Naiset Metsästys ja Kalastus Nalle Puh Moda Parnasso Pelit Prinsessa Prosessori Rakennuslehti Roope-setä Seura Soundi Sport Suomen Kuvalehti Suosikki Suuri Käsityölehti Tiede Tietokone TM Rakennusmaailma Tom & Jerry Tuulilasi Urheilulehti V8-Magazine Vauhdin Maailma Vauva Vene Viherpiha Villivarsa Voi Hyvin Lehtiesittelyjä Hyvä tilitoimisto |