Tenavadieetti
|
Tenavadieetti Eräs ylipainosta kärsivä henkilö oli kokeillut lähes kaikki keinot, ja oli epätoivon partaalla. Lopulta hän päätti kokeilla toisenlaista lähestymistapaa. Näin syntyi tenavadieetti. Jo pitkään tunnettu tosiasia on, että kaksivuotiaat ovat yleensä hoikkia. Lastenlääkäreiden, röntgenhoitajien, ravintoterapeuttien ja turhautuneiden äitien yhteistyönä laadittiin tämä uusi dieettisuunnitelma. Se on edullinen, vaihteleva ja ravitseva. Älä kuitenkaan aloita tätä dieettia neuvottelematta ensin lääkärisi kanssa. Muuten voit tarvita häntä jälkeenpäin. Onnea! Ensimmäinen päivä Aamiainen - Yksi keitetty muna, viipale paahtoleipää aprikoosihillon kera. Syö kaksi hyppysellistä munaa, ja murenna loput lattialle. Haukkaa kerran paahtoleivästä, ja hiero sitten hilloa kasvoillesi ja vaatteisiisi. Lounas - Neljä väriliitua (värillä ei väliä), kourallinen murskattuja perunalastuja, ja lasi maitoa (kolme siemausta, kaada loput lattialle). Paivällinen - Keksi, kaksi kymmenpennistä ja viisikymmenpenninen, neljä siemaisua tiskialtaasta. Iltapala - Paahda viipale paahtoleipää ja heitä se keittiön lattialle. Toinen päivä Aamiainen - Ota eilinen paahtoleivän viipale keittiön lattialta ja syö se. Syö lusikallinen vanilliinisokeria ja juo puoli pullollista vihanneksista tehtyä elintarvikeväriä. Lounas - Puolikas pötkylä vaaleanpunaista huulipunaa. Puraisu leikkipihalta tuodusta tupakantumpista (jonka muut perheenjäsenet pakottavat sinut sylkemään pois) jääkuution kera. Välipala - Nuole tikkukaramelli tahmeaksi, vie se ulos ja pudota hiekkaan. Nuole jälleen kunnes se on puhdas. Tuo sitten sisälle ja pudota matolle. Paivällinen - Kivi tai kuivattu herne, työnnetään ensin vasempaan sieraimeen. Sekoita limonadia perunamuusiin. Syö lusikalla. Kolmas päivä Aamiainen - Kaksi lettua ja runsaasti hilloa, jonka hierot hiuksiisi. Lasillinen maitoa. Juo puoli lasillista, jonka jälkeen tunge lettuja lasiin. Poimi eilinen tikkukaramelli matolta, nuole karvat pois, ja piilota se sohvan tyynyjen väliin. Lounas - Kolme tulitikkua, kaakaojuomajauhetta ja hillovoileipä. Tunge suusi täyteen leipää ja sylje se lopulta lattialle. Kaada lasillinen maitoa pöydälle ja nuole se siitä. Päivällinen - Jäätelöä, kourallinen perunalastuja, kahvia (jos toiset eivät huomaa). Neljäs päivä Aamiainen - Neljännestuubi hammastahnaa, palanen saippuaa ja oliivi. Kaada lasillinen maitoa kulholliseen maissihiutaleita. Kaada päälle puoli kupillista sokeria. Kun maissihiutaleet ovat pehmenneet, juo maito ja syötä murot koiralle. Lounas - Syö muruja keittion lattialta ja olohuoneen matolta. Etsi tikkukaramelli sohvasta ja syö se loppuun. Päivällinen - Spagettia sekoitettuna lasilliseen kaakaojuomaa. Jätä lihapullat lautaselle. Toinen puolikas vaaleanpunaisesta huulipunasta jälkiruoaksi. |
|
|||
PARHAAT LINKIT: Tilaa lehti Aku Ankka Alibi Anna Apu Apuristikot Avotakka Cosmopolitan Demi Eeva Erä ET-lehti Gloria Glorian Antiikki Glorian Koti Glorian ruoka&viini GTi Magazine Helpot Ristikot Hymy Hyvä Terveys Kaksplus Kauneus ja Terveys Kippari KMVET Kotiliesi Kotilääkäri Koululainen Kuukauden Sarjisekstra Käytännön Maamies Lemmikki Leppis Maku Matkaopas Meidän Perhe Meidän Mökki Meidän Talo Me Naiset Metsästys ja Kalastus Nalle Puh Moda Parnasso Pelit Prinsessa Prosessori Rakennuslehti Roope-setä Seura Soundi Sport Suomen Kuvalehti Suosikki Suuri Käsityölehti Tiede Tietokone TM Rakennusmaailma Tom & Jerry Tuulilasi Urheilulehti V8-Magazine Vauhdin Maailma Vauva Vene Viherpiha Villivarsa Voi Hyvin Lehtiesittelyjä Hyvä tilitoimisto |