Murkku
Muurahainen autiomaassaMuurahainen käveli nääntyneenä autiomaan laitaa. Ei se jano, mutta kun ei ollut saanut pillua moneen viikkoon. Yhtäkkiä muurahainen näki yksinäisen elefantin taivaanrannassa: "Hienoa, tyttöelefantti, kävipä tuuri!"Muurahainen pani jo juoksuksi. Elefantin tavoitettuaan muurahainen alkoi heti kuiskutella irstaita ehdotuksiaan tämän korvaan. Elefantti vain naurahti huvittuneesti kusiaiselle. Muurahainen ei kuitenkaan lannistunut, vaan jatkoi innokkaasti vikittelyään. Lopulta inttämiseen kyllästynyt elefantti huikkasikin muurahaiselle, että menköön sinne taakse sitten vaan, eihän tuosta haittaakaan olisi. Muurahainen höyläsi ja höyläsi, kävi välillä jopa elefantin korvan juuressa kysymässä että tuntuuko hyvältä. Elefantti vain naurahti vastaukseksi ja pudisteli päätään. Muurahainen jatkoi ähisten puuhiaan ja alkoi päästä jo vauhtiin, kun pari saapui keitaalle. Yhtäkkiä elefantin päähän putosi palmusta valtava kookospähkinä ja se kiljaisi ja alkoi vaikeroida tuskasta. "Kärsi, huora, kärsi!", muurahainen karjui voimiensa tunnossa. |
|
|||
PARHAAT LINKIT: Tilaa lehti Aku Ankka Alibi Anna Apu Apuristikot Avotakka Cosmopolitan Demi Eeva Erä ET-lehti Gloria Glorian Antiikki Glorian Koti Glorian ruoka&viini GTi Magazine Helpot Ristikot Hymy Hyvä Terveys Kaksplus Kauneus ja Terveys Kippari KMVET Kotiliesi Kotilääkäri Koululainen Kuukauden Sarjisekstra Käytännön Maamies Lemmikki Leppis Maku Matkaopas Meidän Perhe Meidän Mökki Meidän Talo Me Naiset Metsästys ja Kalastus Nalle Puh Moda Parnasso Pelit Prinsessa Prosessori Rakennuslehti Roope-setä Seura Soundi Sport Suomen Kuvalehti Suosikki Suuri Käsityölehti Tiede Tietokone TM Rakennusmaailma Tom & Jerry Tuulilasi Urheilulehti V8-Magazine Vauhdin Maailma Vauva Vene Viherpiha Villivarsa Voi Hyvin Lehtiesittelyjä Hyvä tilitoimisto |